Caiazzan testamentti

Maanantai 19.1.2009 klo 11:23 - Kari Sivula

Olen omassa yritysverkostojen kehitystyössäni jo lähes kahden vuosikymmenen ajan puhunut luottamuksen, avoimuuden ja sosiaalisen pääoman merkityksestä. Minulla on ollut monipuolinen mahdollisuus ja etuoikeus olla kehittämässä monien toimialojen yritysverkostoja eri puolilla Suomea. Näihin prosesseihin liittyen olen parisenkymmentä kertaa eri ryhmien kanssa käynyt tutustumassa yritysverkostojen yhteen "luvattuun maahan", Pohjois-Italiaan. Näillä opintomatkoilla yhteistyökumppaninani on ollut Milanossa asuva suomalaissyntyinen, ihastuttavan lämmin ystäväni Marjaliisa Murole. Hänen kanssaan olen saanut tutustua Pohjois-Italian kulttuuriin ja yritysyhteistyön aarteisiin.

Voisi sanoa, että Pohjois-Italia on "täynnä" osaamiskeskittymiä, joissa usein aika pienille alueille on keskittynyt lukuisia saman alan yrityksiä. Tällaisia tiiviitä keskittymiä on vaikkapa kuuluisat juuston ja kinkun tuotannon alueet. Mielenkiintoisia keskittymiä on myös esimerkiksi hopeatuotteiden, lasituotteiden, keramiikan, silmälasien, aseiden sekä kenkien ja muiden nahkatuotteiden valmistamisessa. Huonekalujen valmistamisessa Pohjois-Italiassa on monia hyvin kapeallekin osa-alueelle erikoistuneita seutuja.

Näistä Pohjois-Italian osaamiskeskittymistä useimmin olemme käyneet tutustumassa Udinen kaupungin lähellä sijaitsevaan Friulin tuolikolmioon. Siellä Koilis-Italian Friulin maakunnassa pienellä, kolmen kunnan alueella keskittyneenä yli 1000 yritystä, jotka ovat erikoistuneet tekemään tuoleja ja tuolin osia. En tiedä tämän päivän tilannetta, mutta vielä 90-luvulla tuo alue tuotti noin kolmasosan koko maailman tuoleista. Verkostoituminen siellä on todella monitasoista. Pääosin pienten perheyritysten erikoistuminen usein hyvinkin lyhyeen jalostusketjun osaan on alueelle tunnusomaista.

Korkeatasoinen suunnittelu ja design ovat italialaisten tuotteiden yksi tunnusomainen piirre. Tuolikolmiossakin toimii monia sellaisia yrityksiä, jotka valmistavat huippudesign-tuoleja. Niiden tuotantovolyymit eivät välttämättä ole merkittäviä, mutta ne luovat imagoa ja tunnettuutta. Mutta samalla alueella toimii myös massatuotteita valmistavia tuolitehtaita, jotka hyötyvät alueen hyvästä imagosta. Vuosikymmenien aikana alueen yhteistyö koulutuksessa, tutkimus- ja kehitystoiminnassa sekä promootiotoiminnassa ovat kehittyneet ylivertaisiksi. Myös muissa Pohjois-Italian osaamiskeskittymissä olen tutustunut Friulin tuolikolmion tapaisiin yritysyhteistyön rakenteisiin.

Monilla vierailuillamme Friulissa minulle on syntynyt vuosien saatossa hyviä ystävyyssuhteita alueen kehittäjiin. Yksi innostavimmista tuttavuuksista oli Ernesto Caiazza, alueen yhteisen promootio-organisaation, Promosedian (www.promosedia.it) johtaja. Tämä Napolissa syntynyt persoona oli isäntänämme lukuisia kertoja tutustuessamme Friulin tuolikolmion yritysverkostoihin. Hän oli ollut mukana Promosedian ja koko tuon osaamiskeskittymän kehityksessä lähes parin vuosikymmenen ajan, jäätyään eläkkeelle alppijoukkojen kenraalin tehtävistä. Hän kertoi meille usein värikkäällä tavalla, miten lähes pelkästään tuolituotantoon erikoistunut alue on noussut tunnetuksi kaikkialla maailmassa alan ammattilaisten keskuudessa. Promosedian organisoima Udinen tuolimessut ovat edelleenkin jokasyksyinen messutapahtuma, joka kokoaa ammattilaisia joka puolelta maailmaa.

Friulin tuolikolmion opintomatkoillamme eri ryhmien kanssa tavaksi muodostui matkan viimeisenä iltana kokoontua Udineen, hotelli Astoriaan yhteiselle päivälliselle. Usein isäntänämme oli juuri Ernesto Caiazza. Noiden päivällisten aikana suomalaista Aallon designia sekä talvisodan henkeä ihannoinut Caiazza halusi usein kuulla suomalaisesta yrityskulttuurista ja verkostoyhteistyöstä. Erään tällaisen keskustelun yhteydessä kysyin häneltä, mitä hän Friulin tuolikolmion "hengenluojana" haluaisi antaa meille suomalaisille yritysverkostojen kehittäjille evästyksesi, miten tuollaisia yhteistyökeskittymiä voisi syntyä. Hyvin värikkäällä tavalla tämä kokenut "verkostohämähäkki" kuvaili, että se on pitkä prosessi, joka ei synny hetkessä.

Pohdiskellen hän sitten totesi, että ehkä siinä kehityspolussa on kolme tärkeää tasoa:

Ensimmäinen on se perusta. Tarvitaan FILOSOFIA. Tarvitaan joku sellainen yhteinen juttu. Joku, johon kaikki uskoo. Joku, mikä yhdistää. Yhteinen päämäärä, yhteinen tuote, yhteinen konsepti. Sellainen asia, jota yhdessä voidaan kehittää.

Ja se toinen asia on: PARLARE! PARLARE! PARLARE! ... Puhukaa! Puhukaa! Puhukaa!

"Kun sinä Kari kehität verkostoja, pidä huolta siitä, että kaikista asioista voidaan puhua. Ja puhutaan. Kokoonnutaan usein yhteen ihan vain juttelemaan ja turisemaan. Sillä tavalla monet epäluulot ja väärät kuvitelmat hälvenevät. Opitaan tuntemaan toisia. Näkemään asioita eri puolilta. Näkemään, mitä osaamista ja mitä ajatuksia muilla on."

Ja sitten se kolmas asia: ÄLKÄÄ TAPPAJO MAESTROJA. "Oletko Kari nähnyt, kun olette käyneet noissa puusepän verstaissa, kuinka innolla ne yrittäjät kertovat omista tuotteistaan, oman yrityksen historiasta ja osaamisesta. Ne puusepät ovat maestroja. Tai sitten suunnittelijoita, jotka ideoivat uusia tuotteita. Nekin ovat maestroja. Tai niitä myynnin ihmisiä, tai toimiston ihmisiä. Ne kaikki ovat maerstroja. On tärkeää, että jokainen saa olla maestro. Että jokainen löytää itsestään maestron. Sitä hyväksymisen, arvostamisen ja innostamisen henkeä tarvitaan menestyvissä verkostoissa."

Se oli Erneston evästys. Parin viinilasillisen jälkeen hän, jo vanha mies, halusi laulaa meille. Hänessä elävä filosofi ja maestro näkyi napolilaisena värikkyytenä, taiteellisuutena ja tempperamenttina. Hän kertoi haluavansa tulla tutustumaan Suomeen, Alvar Aallon arkkitehtuurin kotimaahan. Ja suomalaisen talvisodan hengen maahan. Sovimme, että sen järjestämme ensi tilassa.

Tuon Udinen päivälliskeskustelun evästys on jäänyt syvälle mieleeni. Se jäi mieleen myös tuolloin työtoverinani työskennelleelle karismaattiselle innostajalle, Leena Valtaselle. Hänkin on sitä usein muistellut myöhemmin, myös luennoissaan. Tuon evästyksen viisaus ja syvyys on muuttunut yhä merkityksellisemmäksi ja käyttökelpoisemmaksi omassa kehittäjän työssäni.

Kun seuraavan kerran tapasimme Friulissa, olimme jo järjestelleet Erneston vierailua Suomeen. Tuolloin sitten sovimme tarkemmin matkan järjestelyistä ja ajoituksesta. Hyvästellessämme tuon vierailun lopuksi, totesin, että seuraavalla kerralla minulla onkin etuoikeus olla hänen isäntänään Suomessa. Ernesto otti pöydällä olevasta jalustasta Suomen lipun rinnalla olleen pienen Italian lipun. Hänellä kun oli kaikissa tapaamisissamme aina Suomen ja Italian lippu rinnakkain samassa jalustassa. Hän taitteli sen lipun ja laittoi minun puvun takkini etutaskuun: "Laita tuo lippu sitten Suomen lipun rinnalle pöytään, kun tapaamme siellä Suomessa kesällä." Menimme läksiäiskuvaan, Ernesto, Marjaliisa ja minä. Kuvaajana oli paikallislehden, il Manzanesen kuvaaja. Ne oli jälleen lämpimät hyvästelyt. Mutta silloin en tiennyt, että  ne olivat viimeiset hyvästelyt välillämme. Muutama viikko ennen suunniteltua Suomen vierailua Udinesta tuli viesti, että Ernesto on sairastunut. Päädyttiin siirtämään vierailua.

Mutta muutama viikko myöhemmin Udinesta tuli suruviesti. Ernesto Caiazza on kuollut.

Soitin Marjaliisalle. Hän oli todella järkyttynyt yhteisen ystävämme poismenosta. Menin Promosedian internet-sivuille. Sieltä löytyi englanninkielinen artikkeli, jossa muisteltiin Ernesto Caiazzan arvokasta elämäntyötä Friulin tuolikolmion hyväksi. Sitten menin il Manzanese - lehden sivuille. Ne olivat vain italian kielellä. Mutta sieltäkin löytyi uutinen Ernesto Caiazzan kuolemasta. Tekstistä en paljon ymmärtänyt. Mutta siinä artikkelissa oli iso valokuva, joka pani minut liikuttumaan. Kuvassa oli Ernesto, Marjaliisa ja minä. Ja minulla oli Italian lippu puvun etutaskussa. Kun tuossa hetkessä hiljennyin ja jäin muistelemaan monia vaikuttavia tapaamisiamme, ajattelin hänen edellisen vuoden matkamme evästystä.

Siinä tiivistyi mielessäni, Caiazzan testamentti. Sitä olen käyttänyt lukuisia kertoja luentojeni ja alustusteni huipentumana: 1) FILOSOFIA. 2) PARLARE ... PARLARE ... PARLARE.  3) ALKÄÄ TAPPAKO MAESTROJA. Ja tuo Italian lippu on työhuoneessani siitä muistuttamassa.